Niin, kuka meni sanomaan, että tämä ikä ois helppo? No mulla ei ainakaan oo. Tulee hirveesti kaikkii ihmissuhde sotkuja (siis en puhu pojista), ja jokainen ettii itteään.

Eilen Hanzkulla, mä tajusin, miten paljon me ollaan muututtu. Me vaan oltiin ja kuunneltiin musiikkia, mutta ehkä viis vuotta sitten me leikittiin barbeilla, pukejuduttiin keijuiks ja piirrettiin outoja ukkeleita.

Nykyään kaikki on jotenkin vakavampaa. Ei voi olla oma ittensä, koska suurin osa tuomitsee. Pitää "esittää". Onneks mä voin olla melkein aito mun ystäville, etenkin Hanzkulle, mutta ennen en voinu. Se ei johtunu siitä, että ne ois tuominnu, vaan siitä, että mua pelotti. Pienenä en aatellu, että mitähän noikin musta aattelee, enkä haluais tehä sitä nyttekkään, mutta se tulee luonnostaan.

 

Hirveen moni ei tiedä, millainen mä oon.

 

Halusin koskea taivasta,

halusin lentää.

Muut sanoi,

se ei oo mahdollista,

ja veti mut alas.

Halusin kokeilla,

miltä tuntuu kävellä veitsen terällä,

mutta muut nauroivat.

Sanoivat,

ettei se oo mahdollista.

Halusin olla oikeassa,

tuntea miltä tuntuu olla voittaja,

mutta muut väitti,

että valehtelin,

ja ne luuli olevansa oikeassa.

Sanoivat,

että ei ole mahdollista olla viisaampi.

Lopuksi,

tein tämän kaiken,

olin voittaja,

kävelin veitsen terällä

ja lensin.

Eikä kukaan enää arvostellut,

tai jos arvosteli,

en välittänyt,

vaan hymyilin.