Löysin ihanan simpukan... Meri kuiskailee ja saa kaipaamaan jotain, jota ei ole.

Oletteko ikinä nähnyt.... onnettomuutta, jossa joku on kuollut?

Minä olen. Ja se vaivaa mieltäni.

Nään ne kuvat.

Kaksi moottoripyörää kaahaa ohi, muutama mutka eteenpäin... Toinen törmännyt puuhun... Hän nostaa päänsä, katsoo autoomme päin...

Ja seuraavana päivänä maailma romahtaa, kun kuulen että se poika on kuollut.

Poissa.

Ne ei ollu varmaan kun korkeintaan parikymppisiä. Enkä mä ees tuntenut sitä poikaa. Silti itkettää. Aina kun joku, jonka kyydissä olen, kaahaa, mun on suljettava silmät ja mä ristin kädet.

Hetken viipyvän, näin sun silmien toivon,

se sammui,

kuin liekki tuhkassa,

kyyneleet samentavat omani.

Kuollut, poissa.

Jotakin niin peruuttamatonta,

ja se saa sisälle ison aukon,

tyhjyyden.

En tahtoisi puhua tai kuulla siitä,

sillä se saa minut pelkäämään.

Halusin uskoa sinua,

kun sanoit,

että kaikki tulisi olemaan hyvin,

mutta tiesin,

ettei mikään tulisi enää olemaan ennallaan.

Sanoit,

että se unohtuu,

piiloutuu mielen syövereihin,

mutta niin kuin minäkin,

tiesit,

että valehtelet.

Hyvästi,

toivottavasti opit läksysi,

sillä maksoit sen hengelläsi.