Sonden kanssa oli kivaa, valvottiin kahteen ja mä nyyhkytin. Se oli tiiättekö tosi helpottavaa. Kannattaa itkeä ja nyyhkiä, vaikkei olis syytä. Se vapauttaa. :)

Mitäs muuta...

Viikonloppu on menny ihan liian nopeasti, en ole kerenny edes sukkaprojektiani tehdä, kun kouluun se pitäisi saada piakkoin valmiina... Pitää yrittää tänään saada sen toisen sukan kantapää valmiiksi ja ruveta jatkamaan jalkaterää sitten taas..

Onko kukaan teistä pelannut ikinä Hero Quest-lautapeliä? Se on ihan SIKAKIVA peli. Mä pelaan sitä iskän ja mun veljen kanssa. En jaksa selittää mitä siinä ihan tarkalleen ottaen tehdään, mutta näin lyhykäisesti:

On erilaisia tasoja, jossa on örkkejä. Minä olen pelinjohtaja ja liikutan örkkejä. Iskä eli kääpiö ja mun veli eli barbaari yrittää nirhata örkit ja saada tason läpi.

 

Arvasin sen kaiken,

jo ennen kuin sanoit sanaakaan,

tiesin tasan tarkkaan,

mitä saisin vastaukseksi.

Silti se,

etten kysyisi,

kaihersi sisälläni.

Töksäytin sen ulos,

ja teit juuri niinkuin arvasinkin.

Käännyin pois,

en halunnut että näät kyyneleitä,

jotka olivat vaivihkaa hiipineet silmiini.

Lähdin pois,

koska en kestänyt katsoa sinua.

Posliininukke,

ajattelin.

Lasittunut hymy ja katse,

lähellä murtua.

Kuin hauras aarre,

vain odottamassa särkijää,

joka sitten ei tullutkaan.